Tämän päivän luonnonsuojelu on muutakin kuin perinteistä suojelualueiden perustamista ja kaavavaikuttamista. Monille meistä se on järkevämpää ja tiedostavampaa kuluttamista. Jokaisella tuotteella on suhde luontoon koko elinkaarensa ajan, valmistuksesta logistiikkaan ja käyttöön sekä lopulta kierrätykseen tai hävittämiseen saakka. Vastuu planeetan luonnosta kuuluu globaalissa talousjärjestelmässä meille kaikille. Hyvä tapa kantaa tämä vastuu on kestävien kulutusvalintojen tekeminen ja kohtuullisuuteen tähtäävä elämäntapa.

Mikä sitten on kestävää ja kohtuullista? 

Mitä tiedostavan kuluttajan pitäisi ostaa vai pitäisikö ostaa yhtään mitään? 

Miten todellinen luonnonystävä pukeutuu, syö, asuu tai liikkuu?

Tällaisia kysymyksiä käsittelee Luonnonsuojeluliiton nuorille tarkoitettu ajatushautomo Tankki. Se nostaa esiin ajankohtaisia ympäristökysymyksiä ja kertoo, mitä niiden ratkaisemiseksi voi omassa arjessa tehdä. Tankki puhuu vaikeista asioista selkeästi ja rohkeasti ja innostaa mukaan uudenlaiseen luonnonsuojelutoimintaan. Se on yhteisö, oppimisympäristö ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka muodostavat vapaaehtoiset nuoret, heidän mentorinsa, Luonnonsuojeluliiton omat asiantuntijat ja muut yhteistyötahot. 

Tankin toiminta käynnistyi elokuun lopulla 2018 kolmessa pilottikaupungissa: Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Ensimmäisenä syksynä on käsitelty kolmea kuluttamisen teemaa: vaatteita, ruokaa ja matkailua. Tankin pilottisyksyn huipentuma on 12.–23.11. toteutettava kaupunkien ja teemaryhmien yhteinen somekampanja.

Tankin omistaa Suomen luonnonsuojeluliitto, mutta sen ääni ja mielipiteet ovat nuorten omia. Ne eivät siis välttämättä edusta Suomen luonnonsuojeluliiton virallista kantaa. Tankin rahoittaa Sitra ja sen markkinoinnin yhteistyökumppanina toimii suunnittelutoimisto Måndag.