Ruoantuotannon ympäristöongelmista

Jokainen meistä tuntee jonkun, joka on kokeillut pussikeitto-, kaalisoppa- tai kananmunadieettiä, joilla luvataan nopea ratkaisu ongelmaan. Yhtä moni on dieetin jälkeen huomannut, että ongelma on edelleen ratkaisematta eikä helpotuskaan ollut kuin hetkellinen.

Äskeisellä esimerkillä haluan tuoda esiin, ettei lihansyönnin lopettaminen yhtäkkiä ja kokonaan ole välttämättä se paras ratkaisu. Ihmismielellä on taipumus palata tuttuun ja turvalliseen liian nopeiden muutosten jälkeen.

Karjanhoidon pitkät perinteet

Maanviljelyä on Suomessa harjoitettu jo nelisen tuhatta vuotta. Karjanhoidolla on pitkät perinteet, vaikka nykyinen tehomaatalous on pitkälti viimeisten vuosikymmenten keksintö. Satoja vuosia karja laidunsi ihmisravinnon viljelyyn kelpaamattomia alueita ja muutti niiltä saadut ravinteet ihmiselle käyttökelpoiseen muotoon. Vielä tärkeämpi oli eläinten tuottama lanta, jolla saatiin lisättyä viljelymaan ravinnepitoisuuksia niin, että ihmisen kannatti käyttää energiaa saadakseen pienemmältä maa-alalta itselleen riittävästi satoa. Tämä malli jatkuu edelleen nykyisessä luonnonmukaisessa maanviljelyssä. 

Luomuviljely on mahdollista myös ilman karjanlantaa, käyttämällä teollisuuden sivuvirroista valmistettuja lannoitteita, kuten lihaluujauhoa tai sokeriteollisuuden ylijäämää vinassia. Myös viherkesannointia eli nurmipalkokasvuston viljelyä ja sen kyntämistä maahan voidaan käyttää, mutta sillä aikaansaadut ravinnemäärät eivät välttämättä riitä vaateliaimmille kasveille.

Oma osansa luomutuotannonkin päästöistä syntyy viljelyn tarvittavasta konetyövoimasta, joka suurimmilta osin toimii edelleen fossiilisilla polttoaineilla. Tältä osin päästöt saattavat luomussa olla jopa tavanomaista, kemiallisiin lannoitteisiin perustuvaa viljelyä korkeammat, koska satotasot peltohehtaaria kohden ovat alhaisemmat, vaikka fossiilisia polttoaineita kuluu yhtä paljon. 

Pulmalliset lannoitteet

Kemialliset lannoitteet ovat mahdollistaneet satojen moninkertaistumisen ja suuremman ruokamäärän tuottamisen yhä pienemmällä maa-alalla. Niidenkään tuottaminen ei kuitenkaan ole täysin päästötöntä. Yhden typpilannoitekilon tuottamisesta vapautuu ilmakehään viidestä seitsemään kiloa hiilidioksidia. Toinen tärkeä lannoitemineraali on fosfori, joka on pääosin kaivannainen ja jonka keskittynyt varallisuus maaperässä on vähentymään päin. Esimerkiksi typpeä levitetään lannoitteena viljelykasvista riippuen muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kiloon hehtaarille.

Tasalaatuisilla kemiallisilla lannoitteilla voidaan optimoida laskennallisesti jokaiselle kasville maaperästä saatava ravinnemäärä ja näin välttää valumia ja huuhtoumia ympäristöön, mutta samalla niiden käyttö etenkin yksipuolisessa vilja- ja vihannestuotannossa aiheuttaa maan multavuuden katoamista, kun ylläpitää korkeintaan maahan mullatut kasvijätteet. Lannalla ja muilla biologisilla lannoitteilla on multavuutta ylläpitävä vaikutus. 

Yksi mahdollisuus ravinteiden kierrätykseen voisi olla yhdyskuntalietteen käyttö lannoitteena. Tällä hetkellä se ei ole useinkaan mahdollista, sillä tutkimustietoa sen sisältämistä raskasmetalli-, lääkeaine-, ja mikromuovimääristä ei ole riittävästi, eivätkä elintarviketeollisuuden laitokset välttämättä ota vastaan sillä viljeltyjä maataloustuotteita. Ehkä tulevaisuudessa sillä voitaisiin lannoittaa peltoja, joilla kasvatettaisiin nurmikasveja, jotka käytettäisiin biokaasun tuotantoon, jolla saataisiin korvattua fossiiliset polttoaineet maataloudessa ja lopputuloksena syntynyt ravinteikas jäänne voitaisiin edelleen levittää pelloille. 

Mitä tehdä?

Mielestäni lihan syömistä tulee vähentää huomattavasti ja siirtyä käyttämään lihaa, jonka kasvatus on hyväksi luonnon monimuotoisuudelle ja jossa eläinten fysiologiset tarpeet otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. On kuitenkin yksioikoista syyttää ympäristörikoksesta vain metaania röyhtäilevää ja piereskelevää nautakarjaa, samalla kun kaupunkeihin rakennetaan betonisia ostoskeskuksia, joiden markettien hyllyillä on satoja erilaisia muoviin pakattuja tuotteita ja joiden vihannesosastot pullistelevat toiselta puolen maailmaa raskaalla polttoöljyllä kuljetettuja, teollisilla lannoitteilla ja kasvinsuojeluaineilla kasvatettuja vihanneksia, joiden tuotanto on pahimmillaan aiheuttanut vakavaa haittaa paikallisten viljelijöiden toimeentulolle ja joista suurin osa saattaa lopulta päätyä kaupan jätepuristimeen. Puhumattakaan kaikesta muusta ostoskeskuksista löytyvästä kulutustavarasta. 

Olen itse ollut sekä vegaani, fregaani että kasvissyöjä. Tällä hetkellä olen sekasyöjä, jonka pakastimesta löytyy pääosin luonnonniityillä kasvatettua luomukaritsaa. Uskon, että ruoantuotannon ympäristöongelmia ei ratkaista yksinomaan muuttamalla käyttäytymistä kieltoperusteisesti, vaan lisäämällä tietoisuutta siitä miten ravinnontuotanto ja sen ravinteiden ja kasvihuonekaasujen kierto tapahtuu ja miten sitä voitaisiin edelleen parantaa.

Toivon, että maatalous muuttuu tulevaisuudessa pelkkää talousjärjestelmää palvelevasta tehomaataloudesta takaisin agrikulttuuriksi, jossa sekä maalla eliöineen että tuottajilla ja kuluttajilla on kaikilla mahdollisimman hyvä olla, niin meillä kuin muuallakin. 

Noora Nevala, agrologiopiskelija

Rovaniemen Tankki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *