Vaatteita jätteestä

Välillä uuden vaatteen ostaminen voi olla välttämätöntä. Esimerkiksi loppunkulutetun t-paidan tilalle voi olla vaikea löytää vastaavaa käytettynä, mutta onneksi myös uusissa vaatteissa on ekologisempia vaihtoehtoja pikamuodin sijaan. Uusia vaatteita voidaan …

Kohti kohtuullista joulua

Tänään on Black Friday, mutta myös sen vastavoimaksi syntynyt Älä osta mitään -päivä. Luonnonvarojen kohtuukäytön kannalta on selvää, kumpi on viisaampi vaihtoehto. Yksi teemapäivä ei kuitenkaan takaa kokonaisvaltaisesti kestävää elämäntapaa: …

Kestotyylin jäljillä

Me nuoret olemme pikamuodin suurkuluttajia. Ostamme vaatteita uusimpien trendien mukaan ja heitämme vanhat vaatteet kaapin perukoille tai kierrätykseen ennen aikojaan. Mitä uudempaa meillä on päällä, sen parempi. Ympäristön kannalta tällainen …

Vaatesuhteen hoitaminen on ympäristöteko

Vaatteet ja pukeutuminen ovat ihmiselle jokapäiväisiä välttämättömyyksiä. Niiden kulutusmallin muututtua kiivaaksi ja ympäristöä kuormittavaksi, olisi meidän kaikkien syytä pohtia omaa suhdettamme vaatteisiin. Tämä koskee uusien vaatehankintojen lisäksi myös niitä vaatteita, …

5 askelta vastuulliseen matkailuun

Moni meistä haluaisi matkailla vastuullisemmin, mutta matkailun ympäristövaikutukset ovat niin monimuotoiset, ettei hyvien valintojen tekeminen ole aina ihan helppoa. Rovaniemen matkailutankkilaiset kokosivat viiden kohdan muistilistan, jolla pääsee hyvin alkuun ja …

Statusmatkoja vai kiireettömiä seikkailuja?

Matkailu on yksi nopeimmin kasvavista globaaleista saastuttajista. Sen aiheuttamat päästöt ovat noin 8 % ihmisten aiheuttamista kasvihuonepäästöistä. Päästöt koostuvat itse matkustamisesta, majoituksesta ja kulutuksesta kohteessa. Kaikkiin näihin asioihin voi helposti vaikuttaa …

Ympäristö ja ruoka: Mitä enää saa syödä?

Välillä tuntuu, että kestävien valintojen tekeminen ruokakaupassa on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Miten löytää ympäristöystävällinen tuote, joka sopii kukkarolle ja makunystyröille? Ruuhkaisessa ruokakaupassa stressin ja ahdistuksen iskiessä tulee helposti valittua vanhoja tuttuja, ympäristölle …

Dyykkaus ei ole rikos vaan ekoteko

Ruokahävikki on muodostunut merkittäväksi ongelmaksi länsimaissa. Maailmanlaajuisesti kaikesta tuotetusta ruuasta roskiin heitetään noin yksi kolmasosa. Tällä määrällä ruokittaisiin kaksi miljardia ihmistä. Kello on yhdeksän illalla ja ulkona sataa. Hyvä puoli …

Hukassa: kestävä vaatesuhde

“En mä tätä voi pukea, mulla oli tämä mekko jo viime vuoden pikkujouluissa!”  “No en mä tätä toppia oikeasti tarvitse, mutta kun tämä on niin halpa…” “Mun vaatekaappi pursuilee lattialle, …

Ruoantuotannon ympäristöongelmista

Jokainen meistä tuntee jonkun, joka on kokeillut pussikeitto-, kaalisoppa- tai kananmunadieettiä, joilla luvataan nopea ratkaisu ongelmaan. Yhtä moni on dieetin jälkeen huomannut, että ongelma on edelleen ratkaisematta eikä helpotuskaan ollut …

Tankki käyntiin myös Rovaniemellä

Hip hei! Tänään lähti käyntiin myös Rovaniemen Tankki, tapahtumapaikkana viehättävä Hostel Café Koti. Vaatteisiin liittyviä ympäristökysymyksiä pohdittiin vaatementori Outi Pyyn johdolla. Yllätysvieraana nähtiin POWin eli Protect Our Wintersin ilmastolähettiläs Miikka …

Jyväskylän Tankki liikkeelle

Tänään käynnistyi myös Jyväskylän Tankki, loistava porukka koossa myös täällä! Mentoreiden johdolla pohdittiin teemoihin liittyviä ympäristökysymyksiä, parempia kuluttamisen tapoja sekä viestinnän oikean sävyn merkitystä. ”Moni matkustaa upeiden luontokohteiden perässä miettimättä …

Helsingin Tankki starttasi tänään

Tänään starttasi Tankin toiminta Helsingissä, ensi viikolla kerätään kokoon Jyväskylän ja Rovaniemen joukot! Jo tässä jengissä valtava määrä intoa, osaamista, uteliaisuutta ja taistelutahtoa kestävämmän elämäntavan rakentamiseksi. Laittakaa Tankin somet seurantaan, …

Tankin teema 3: Ruoka

Ruoantuotanto on maailmanlaajuisen luonnonsuojelun suurin yksittäinen haaste. Siitä johtuu jopa 26 % ilmastopäästöistä. Syömme liikaa lihaa ja muuta eläinten tuottamaa ravintoa: maatalouden käytössä olevasta maa-alasta 80 % on eläintuotannon käytössä. …

Tankin teema 2: Matkailu

Kaukomaille pitää päästä nopeasti ja halvalla – vai pitääkö? Moni sivuuttaa lentämisen aiheuttamat päästöt sillä, että ne ovat pinta-alavaikutuksiltaan pienemmät kuin esimerkiksi ruoantuotannon aiheuttamat päästöt. Lentoliikenteen päästöjen oletetaan kuitenkin kasvavan …

Tankin teema 1: Vaatteet

Vaateteollisuus on maailman makeita vesistöjä toisiksi saatuttavin teollisuudenala heti maatalouden jälkeen. 20% jokien saastumisesta johtuu tekstiilien värjäyksestä ja käsittelystä. Meidän pitäisi siis ostaa vähemmän ja huolehtia vaatteistamme paremmin – näin …

Tankki käynnistyy

Haluatko parantaa maailmaa ja vaikuttaa asioihin? Tankki on 18–25-vuotiaille nuorille tarkoitettu ajatushautomo, jossa pääset ottamaan kantaa nykyiseen kulutuskulttuuriin ja etsimään kestävämpiä ratkaisuja arkeen. Tankki käynnistyy elokuun lopulla Helsingissä, Jyväskylässä ja …